perjantai 2. marraskuuta 2012

Rudolf Koivun Joulukirja


Joka vuosi viimeistään marraskuun alussa
 otan esiin Rudolf Koivun Joulukirjan. 

Joulukuussa on paljon tehtävää,
joten tämä kirjan sivuilla tunnelmoidaan hyvissä ajoin.
Kirja on myös hyvin inspiroiva.


Tiesitkö tämän Rudolf Koivun lapsuudesta? 

Hän syntyi Pietarissa jouluaattona vuonna 1890. Hänen isänsä oli sorvari ja äiti toimi erilaisissa palvelutehtävissä. Vanhemmat kuolivat keuhkotautiin, kun Rudolf oli pieni. Ensin hän joutui enonsa luokse Pietariin ja myöhemmin isoäitinsä luokse Tyrväälle. Mummon kuoltua Rudolf lähti (ilmeisesti aika nuorena) Helsinkiin Tuulispää-pilalehden jouksupojaksi. Myöhemmin hän pääsi kummitätinsä perheen kustantamana Taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsingissä, jossa hän opiskeli vuosina 1907-10.


Koivu kuvitti koulukirjoja jo 1910-luvulla. Hän on kuvittanut useita aapisia. Ensimmäiset lastenlehtikuvitukset Koivu teki jo v.1911 piirustuskoulun suoritettuaan.


Kuvissa joulunviettoon valmistautuvat niin ihmiset kuin tontutkin. Ja lumihiutaleina tanssivat pienet lumilapset.


Näissä kuvissa on juuri sitä joulun tunnelmaa,
jota kaipaan.

Muistan Äitini kertoneen,
kuinka hänen lapsuudessaan joulukuuseen laitettiin 
vain muutama aito lasipallo, 
itse tehtyjä koristeita ja oikeat kynttilät.

23 kommenttia:

  1. Onpas tunnelmallinen postaus! Ihania kuvia ja tunnelmaa.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole niin jouluihminen, mutta tätä tunnelmallista kirjaa rakastan♥ Kaunis kuvitus ja ihanat tarinat. Kertomus rusinakaakusta on hupaisan surumielinen. Ja se tarina metsän eläinten joulujuhlasta: "Karhu on joka on aina kovin ahnas, söi niin paljon puuroa että vatsan päälle täytyi laittaa kylmiä kääreitä." (tjsp...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tarinat ovat ihania, hyvänmielen kertomuksia :)

      Poista
  3. Aivan ihana kirja! Kaunis postaus ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana kirja ja kiva kun kerroit Koivun taustasta,en tiennytkäänh änen jääneen pienenä orvoksi. Oikein sormia syyhyttää sillä mieli tekis jo vaihtaa talviset verhot ja matot, joista joulu-aika alkaa, mutta vettä sataa ja matot kuraantuisivat koiran jaloissa. Maltetaan vielä hetkinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole vielä joulu, vaikka näitä jouluaiheisia kirjoja otetaan jo esiin. Kunhan fiilistelen :)

      Poista
  5. Kirja on kertakaikkisen ihana . Minulla on se kotona , ah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin, että sinulla on tämä kirja :)

      Poista
  6. Kaunis kirja, juuri semmosta Oikean joulun tunnelmaa - kaukana välkkyvaloista! Nuo lumilapset on kyllä herttasia :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä kirjan suhteen! Tykkäisin ehdottomasti lukea ja saisin oikean joulufiiliksen, ilman kaupallisuutta. Tuon aion hankkia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut tämä kirja jo kymmenen vuotta. Palaan sen sivuille aina uudelleen :)

      Poista
  8. Ihania kuvia! Enkä todellakaan tiennyt tuota Rudolf Koivusta. Taas siis opin lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuli surullinen olo, kun kuulin pikku-Rudolfin kohtalosta. Onneksi hänen lahjansa huomattiin :)

      Poista
  9. Muistikirjassa olisi sinulle tunnustus! Ole hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Kävinkin sen jo Muistikirjasta nappaamassa :)

      Poista
  10. Todella kaunis kirja. Joulu- ja vintagefiilistelijänä minun pitää ehdottomasti hankkia tuo jostain käsiini! Oma jouluklassikkoni on Melukylän joulu, jota luen aina itsekseni, kun ei meillä kukaan muu sitä niin rakasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tutustua Melykylän jouluun. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  11. Ihana kirja. Rudolf Koivu liittyy lapsuuteni satuihin, hänen kuvansa ovat edelleen lumoavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kirjaan ei kyllästy, se lumoaa vuodesta toiseen :)

      Poista
  12. Mitä tähän enää osaa sanoa. Lapsuuteni kuvakirja. Kerrassaan hurmaava, vieläkin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris,

      Lämpimästi tervetuloa, kiva että löysit blogini :)

      Poista